Voiko murjottamalla saavuttaa jotakin suurta?
Siinäpä hyvä kysymys mietittäväksi. Me eletään nyt yleisesti tosi haastavia aikoja kustannusten nousun kanssa. Mutta jos ajatellaan isommassa mittakaavassa, niin silti olisi todella tärkeää pystyä löytämään huonoistakin päivistä ne hyvät asiat. Tunnetilat ja yleinen ilmapiiri kun tarttuvat herkästi. Ja ilman kiinnostusta ja positiivista virettä ei tahdo tulla mitään isompaa kehitystäkään. Jotenkin elämässä pitää vain tottua siihen, että kaikki on loppusellaan aika epävarmaa ja että se nyt vain kuuluu asiaan.

Oli komeat revontulet tässä yhtenä iltana, elämän pieniä hienoja asioita!
Mie itse en tahdo jaksaa mitään draamaa, enkä viihdy
elämäntapa mököttäjien seurassa. Se tahtoo viedä liikaa energiaa. Ympäröi
itsesi kannustavilla ihmisillä! Esimerkiksi facessa on useita ryhmiä liittyen
eri aiheisiin, joita kannattaa seurata. Mie seuraan esimerkiksi sijoitusryhmiä. Mitä laajempi käsitys sinulla on
asioista, sen vähemmän virheitä tulee elämän aikana tehtyä ja pääset vain
helpommalla.
Ja naisten ei kannata ajautua helppouden ansaan- eli antaa jonkun muun, yleensä puolison, hoitaa kaikki "tylsät" pakolliset asiat tietämättä itse oikeastaan paljoakaan. Siinä on tosi iso vaaran paikka esimerkiksi eron myötä tai toisaalta siinä voi vuosien varrella jäädä monia mahdollisuuksia itseltä käyttämättä silkasta kiinnostuksen tai tiedon puutteesta.

Pekka-fretti jännittävällä retkellä. Lemmikkejä ei pahemmin maailman murheet paina.
Mie olen aina ollut kiinnostunut myös ns. turhasta tiedosta, joka ei liity sen hetkiseen tilanteeseen mitenkään. Mutta entäpä jos myöhemmin tarvitsetkin sitä tietoa? Kuinka moni asia jää tekemättä tai kiinnostumatta siitä, jos ensimmäinen ajatuskin on että ääh, emmie tajua, ei jaksa miettiä. Laaja yleistietämys asioista on yksi tärkeimpiä investointeja itseensä.