Miten jaksat paremmin- 10 vinkin lista!

10.01.2023

Vuosi vaihtui ja palaan taas blogin pariin. Vuoden vaihde on yleensä sellainen pysähdyspiste, milloin tulee mietittyä asioiden tärkeysjärjestyksiä.

Jos pitäisi valita yksi ainoa asia, mihin keskittyä erityisesti, valitsisin oman pään hyvinvoinnin. Joustavuus, paineensietokyky, optimistinen elämänasenne, kiitollisuus, jaksaminen, motivaatio, empatia muita kohtaan, oppiminen, muisti, mielikuvitus, luovuus--- lista on loputon ja kaikki nämä ovat asioita, mistä kumpuaa muita hyviä asioita elämään.

Nykyään mieleltä vaaditaan aivan valtavasti, ja moni uupuu tai hävittää ainakin hetkellisesti oman elämän punaisen langan. Kuka olen, mitä haluan, mitkä asiat ovat minulle tärkeitä? Etenkin koronavuodesta lähtien koko ajan on tullut vain lisää painetta ihmisten ympärille, ja moni asia, mihin on totuttu ja luotettu, onkin yhtäkkiä muuttunut. Pärjätäkseen on oltava entistä enemmän joustavuutta ja kykyä sietää painetta ja epävarmuutta.

Kuinka sitten huolehtia oman mielen hyvinvoinnista ja jaksamisesta parhaiten?

1. Uni. Nukkuminen on aivan aliarvostettua, vaikka se on ensisijaisen tärkeää mielen hyvinvoinnille, palautumiselle ja jaksamiselle. Toivon, että Suomessa päästäisiin joskus pois siitä ajattelumaailmasta, että nukkua ehtii haudassakin ja mitä vähemmän nukkuu, sen kovempi tekemään töitä. Joskus oikein kehuskellaankin, miten vähillä unilla on taas jaksettu painaa hommia.

2. Ystävät, perhe ja muut läheiset ihmiset

Jaettu huoli tuntuu pienemmältä ja huumori piristää!

3. Älä ajattele liikaa

Ympärillä on niin paljon hälyä, muistettavia asioita ja muuta, että on hyvä antaa mielelle rauhoittumista unohtamalla tarpeetonta ja hoitamalla osan asioista automaationa. Vaikka väsyttää, ei väsymyksen tunnetta kannata jäädä miettimään jatkuvasti, tai jos joku sanoi joskus pahasti, niin anna olla. Jos pyykkien laitto ei huvita, laita silti, äläkä mieti sen kummemmin. Omia tuntemuksia on hyvä tarkkailla, mutta jos liikaa miettii, voi alkaa vaan ahdistaa. Jotkut asiat on pakko tehdä ja ne on helpompi tehdä, kun niihin ei kiinnitä sen kummemmin huomiota.

4. Mielekäs tekeminen

Tee lista, mitä tykkäät tehdä tai harrastaa, ja katso, montaako niistä teit viikon aikana. Monesti arki vie mehut niistä asioista, mitä mieli oikeasti kaipaisi.

5. Vertaa asioita vain omassa elämässäsi

Aina joku on pidempi, lyhyempi, lihavampi, laihempi, rikkaampi, köyhempi ja niin edelleen. Lähtökohdat ovat erilaiset ja elämä on kuljettanut eri polkuja, joten vertailu ei kerro oikeastaan mitään. Elämä on lopulta pitkälti sattuman kauppaa- millaiseen perheeseen syntyy, keihin ihmisiin törmää elämän aikana, mitä mahdollisuuksia tulee eteen, mille alalle päätyy, pysyykö terveenä ja niin edelleen.

6. Keskity omaan elämääsi

Vain omaan elämääsi voit vaikuttaa. Anna muiden elää omaa elämäänsä. Kateus ja arvostelu vievät omaa energiaasi, mutta ei tuo mitään tilalle.

7. Liikunta ja terveet elintavat

Ihminen on kokonaisuus, jossa terve mieli ja terve keho kulkevat usein käsi kädessä. Liikunnalliset ihmiset ovat yleensä paremmalla mielellä, ja liian sokerin välttely pitää ajatuksenjuoksun kirkkaampana.

Puutarhanhoito on minulle mindfullnessia parhaimmillaan.

8. Pidä tavoitteet kirkkaana mielessä

Kun sinulla on jokin tavoite, oli se suuri tai pieni, se motivoi tekemään ja asiat tuntuvat mielekkäämmältä. Ja kun on hyvällä mielellä ja motivoitunut, tekeminen on kevyempää.

9. Älä levitä negatiivisuutta- jaa sen sijaan positiivisuutta

80% hyviä asioita, 20% huolia on hyvä ratio. Omista tunteista ja huolista on hyvä puhua, mutta liika on liikaa- jatkuva valittaminen vie energiaa. Ihmisen mieli myös uskoo mitä sille tarpeeksi hokee, eli puhu kivasti myös itsestäsi.

10. Auta muita

Siitä saa hyvän mielen! Apu voi olla ihan pientä ja arkipäiväistäkin.

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita