Maailma kaipaa enemmän positiivisuutta

04.02.2023

Tänään olen miettinyt sitä, miksi samalta lähtöviivalta voi tulla maaliin niin eri tuloksin. Mitkä ominaisuudet lisäävät todennäköisyyttä pärjätä elämässä ja saavuttaa tavoitteitaan?

Kun mietin tuntemiani elämässä pärjänneitä ihmisiä, pohjalta lähteneitä ja nykyisellään paljon aikaansaaneita tai muutoin inspiroivia esikuvia, niin yhteinen nimittäjä on pitkäjänteisyys, voimakas palo asiaansa kohtaan ja usko omaan tekemiseen. Vaikka olisi ollut vaikeuksiakin, niistä on selvitty, kun ei ole jäänyt tuleen makaamaan. On keksitty keinoja pärjätä, tai tarpeen mukaan muutettu kurssia. On sopeuduttu.

Luonnossa elämä on kilpailua ja selviämistä- aika pitkälti sama on ihmisilläkin, mutta keinotekoisessa ympäristössä. Silloin auttaa, kun oikeasti pysähtyy miettimään, mitkä asiat ovat tärkeitä.

Oma pää ja mieli on ihmisen tärkein voimavara- ja toisaalta usein suurin este onnellisuuden tiellä. Kävin uimassa ja uidessa mietin, miksi tämä harrastus on jäänyt satunnaisemmaksi ja kuinka nopea uimari sitä olisi, jos olisi käynyt tiheämmin- kylläpä on hidasta tämä uinti. Aina olen vain omaksi iloksi harrastellut. No, siinä viereisellä radalla oleva mies totesi minun olevan takuulla kilpauimari- ja kun olin hämmentynyt, että en kyllä ole, niin totesi että no olet varmasti joskus aiemmin kilpaillut. Näin eri tavalla ihmiset voivat saman maailman nähdä.

Tämä maailma kaipaa enemmän positiivisuutta ja pysähtymistä oikeiden, arvokkaiden asioiden äärelle. En häpeile sanoa, että minulla on ollut kiva viikko- viikkoon on mahtunut kiinnostavia kohtaamisia, kivoja työpäiviä, kauniita aurinkoisia talvipäiviä, inspiraatiota, haaveilua tulevan kesän puutarhahommista, herkullista suklaata pitkän lakon jälkeen ja niin edelleen. Hemmetti, minulla on ollut elämässäni paljon myös huonoja päiviä ja viikkoja, niin todellakin olen onnellinen aina kun on mahdollisuus. Toivottavasti sinäkin!

Luo kotisivut ilmaiseksi! Tämä verkkosivu on luotu Webnodella. Luo oma verkkosivusi ilmaiseksi tänään! Aloita