
Kuoppa on helpompi väistää kuin kiivetä sieltä ylös
Olet varmasti kuullut Red flageista. Alla muutamia potentiaalisia elämän Red flag- tilanteita, joilla voi saada asiansa solmuun. Tee tulevaisuuden minällesi palvelus, ja mieti ja laske, ja mieti vielä toisenkin kerran.
Ei oikein olisi varaa, mutta no ihan sama, kerran täällä vain eletään.
Jos sinä ostat talon omiin nimiisi, niin minä voin ostaa sitten ruuat ja muut.
Olisi niin ihana jäädä vuosiksi kotiäidiksi ja kotiin puuhastelemaan. Ei jaksa nyt miettiä mitään raha-asioita, kai ne jotenkin järjestyy sitten.
En jaksa mitään pennin venytystä, pitää saada kaikki heti. Muillakin on.
Hävettää kulkea tavallisissa kamppeissa, mitä muutkin ajattelevat?
En ymmärrä tästä mitään, joten luen jotakin helpompaa
Teen itse kaikki kotihommat, kun ei se toinen kuitenkaan osaa/ehdi
Murulla on taas luottokortti tapissa, minäpä maksan sen pois niin saa varmaan tällä kertaa asiansa kuntoon
En minä tiedä, meillä mies hoitaa kaikki nuo asiat
Voidaan elää yhteiseloa sinun elintason mukaan, vaikka minulla oikeasti ei olisi siihen varaa
Pitää muistaa, että jokainen on loppuviimeinen vastuussa omasta elämästään. On ihan tervettä elää siten, että pitää myös omista jutuistaan kiinni- esimerkiksi parisuhteessa on minä, sinä ja yhteinen.
